sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Can you feel the summer, because i can!

Perjantaina menin taas tallille. Olin siellä vasta puoli neljä ja lämmittelin nuudelit heti ja söin. En tehny siinä kummempia ja olin vaan mökissä. Vähän ennen viittä käväsin tallissa ja myöhemmin talutin alkeiskurssilla niittaa. Menin talliin ja kuvasin muutamat kuvat äikän minitietokirjaa varten. Käväsin kuitenkin yhessä vaiheessa kuvaamassa muutaman kuvan wilmasta ja juliasta. Tallissa kuvasin edelleen äikkää varten. Omalla tunnilla menin nassella ja mun onneks se meni jo edellisellä tunnilla.

Kentällä vaa kyytiin ja kiristelin vyön. Siinä mentiin alkukäynnit ja kohta alettiin keräämään ohjia käteen. Alettiin tekemään sellasta tehtävää että tullan pituushalkasijaa pitkin n. puoleenväliin (puomin kohdalle) ja aletaan väistättämään ponia takasin uralle. Alussa vähän ite hain et mites tätä ponia ratsastetaankaan, mutta nasse alko väistämään kivojakin pätkiä. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa tehtävää. Tähänkin suuntaan nasse oli kiva.




Ravailtiin siinä hetki ja alettiin tulemaan harjoitusravissa pituushalkaisijaa, puomin "ympärille" voltti ja väistöä. Nasse ei aluks halunnu millään väistää jyrkästi ja ite en uskaltanu käyttää sisäpohjetta kunnolla, tiedä sitten miksi. Ja taas suunta vaihtu ja samaa tehtävää. Viimesissä nasu oli super! 

Tän tehtävän jälkeen mentiin laukkaa, käynnissä puomille, laukannosto, ympyrä/voltti, ja pieni väistö. No meillä tehtävä kusas siihen laukkaan. Laukka nous hyvin, poni vähän ennakoi mutta kuitenki. Mutta nasse ei halunnukkaan mennä ympyrällä ja veteli ties minne, aitaapäin melkeen ja kavereiden syliin. Sain sen laukkaamaan yhden siistin pätkän ja väistö tehtiin ravissa.


Viimenen loppuverkka tehtävä oli voltti taas puomilta joka oli keskihalkasijalla ja loppupätkä keskiravia. Nasse ei varmaan ihan keskiravia mennyt, mutta ravas loppujenlopuks kivasti. Loppukäynnit vielä ja poni talliin. Harjasin nassen jalat ja heitin kamat ylös. Olin kans avulias ja lakasin käytävän. Pyyhkäsin Spirden kupit ja näin.

Niin ja kuinka moni oli Bieberin keikalla? Olisin itekki kieltämättä halunnu sinne, vaikka fani en ookkaan. Ihan jees se kuitenki on. Ja mitä oon ihmisiltä kuullu/lukenu oli huikee keikka :) Niin ja kukkaruukusta asiaan..

Lauantaina heräilin kymmenen jälkeen ja chillailin rauhassa. Lähettiin yhen aikana serkuille. Siellä syötiin ja lähdettiin lopelle. Kolme canonin orjaa tzubbaili siellä metsässä ja yritti leikkiä valokuvaajaa. Haha, hauskaahan meillä oli ja tulihan photoja räpsittyä. Loppuillasta ei meinannu oikeen kokiskaan pysyä sisällä, naurun ansiosta :D Lähettiin kuitenkin takasin ja jäätiin hetkeks hyvinkäälle, kunnes matka kohti helsinkiä alkoi. Käväistiin vielä pienellä yöajelulla koska pitihän aivan hirveen upee kuu ikuistaa.













Sunnuntaina heräilin yheksältä ja myöhemmin iskä heitti kotiin, lähdettiin äitin kaa messukeskukseen. Näin siellä vaan Lauran ja yhen entisen ridatuntilaisen. Näin mä vilakselta yhen julkikksenki siellä, Esko Eerikäisen.  Kuitenki hampparaitten ja kiertelemisen ja kuvaamisen jälkeen lähettiin kotiin. Matkaa hidasti Kulosaaren metroasemalle rikkoutunu metro.






Kotona luin espanjan kokeeseen ja kirjotin tän :) Huomenna oon menos tallille ainakin hetkeks, siitä sit myöhemmin, ADIOS!

//Ida

9 kommenttia:

  1. nii ja vappuna tuut meille ;);););)

    VastaaPoista
  2. Tosi hyviä kuvia! :D kenet muuten pestaat valokuvaajaks omille tunneilles ku saat ain nii hyvii kuvii? ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) ja yleensä äitin, nyt esim hän postauksen kuvat on aliinan ottamia koska äiti ei halunnukkaa raahautuu tallille :D

      Poista
    2. ratsastuskuvat siis, muut on omaottamii.. Se kyl varmaan on itsestäänselvyys mut kuitenki :)

      Poista
  3. älyttömän hienoja kuvia! onko tuon ponin korvat oikeesti tuollaset ;) söpöt:D

    liityin lukijaksi omalla gmaililla mutta mulla on blogi kaverini kanssa. emppujatiina.blogspot.com :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) ja onhan sillä tuollaiset söpöt korvat. Ja käyn kurkkaamassa

      Poista
  4. Katoin toisiks ylimmästä kuvasta että ponilla huput, mutta eipäs olleetkaan.. x)
    Millä kameralla kuvaat :)

    http://pokerijaelli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi :D ja kuvaan canon eos 1100d kameralla :)

      Poista