torstai 16. toukokuuta 2013

Ei se epäonnistuminen vaan se onnistuminen

Mitäs teille kuuluu sinne ruudun toiselle puolelle? Mille ainaki kuuluu hyvää ja fiilistä parantaa entisestään ulkona oleva ihana sää.

Eilen keskiviikkona lähdin koulusta aikaisemmin hammaslääkäriin, tuon jälkeen suunnattiin äitin kanssa mäkkiin.♥ Käveltiin kotiin ja pakkasin kamat, suuntasin bussille ja sieltä tallille. Listassa luki Waltteri - Ida. Salaa mielessäni mä toivoin ettei se näkis vihreitä miehiä siellä kentän laidalla. Kello oli kuitenkin vasta vähän yli viis, menin kattomaan epätoivoista yritystä päästä hoitajamökkiin sisälle. Puol kuus takaisin talliin ja kaikki kamat alas. Waltterin hoitaja(?) oli ottanut sen kiinni ja aloitin harjaamaan sitä. Kun mä sain sen harjattua otin kaviot ja heitin satulan selkään. Ohessa heitin ramonan käytävälle ja harjasin sen, otin kaviot ja laitoin kamat päälle. Kerran se astu puol vahingossa mun jalanpäälle ja esitteli hampaitaan mutta muuten se käyttäyty superisti!

Kentälle lähdettiin ja nousin kyytiin, Waltteri näki jopa lastenvaunut kentän laidalla. Alkuun käveltiin kenttää ympäri ihan normaalisti. Alettiin ravaamaan, siellä oli pientä säätöä muilla. Tunti oli siis joku vuoden ratsastaneiden ryhmä (kai?) ja perus että se säätö loppuu vasta muutaman vuoden jälkeen. Tein siihen omaan tahtiini ympyröitä ja voltteja. Tultiin kolmen puomin sarjaa ja yhtä puomia. Molemmat oli omilla pääty-ympyröillään.


Waltterin komiat liikkeet ;D Noei, sitä vaan kiusas ötökkä



Välikäynnit ja suunnan vaihto. Waltteri meinas saada kohtauksen kun hemulin häntä osu kentän aitaan/lankaan. Alotettiin tulemaan yhtä puomia ravissa ja piti laskea kolmeen ja neljäs askel oli puomin yli. Eli selvennettynä laskea kolmeen ennen puomia.(Askeleita) Oon jotenki oppinu ainakin ravissa laskemaan ihan hyvin, vaikka laskemista en oo harjotellu kovinkaan paljon. Samaa tehtävää tultiin laukassa ja varsinkin ekat oli ihan superhyvät. Lopuks W vähän hiipu ja ehkä mäkään en enään jaksanu loppuun ratsastaa. Parit nostot loppuun ja loppuravit + käynnit.




Waltteri kiittää ja kuittaa.

 Poni talliin ja läpiharjaus. Putsasin kanssa Spiritin kupit ja laitoin Nellin kuntoon Julian kanssa. Loppuaikana ei tehty oikeen mitään ja lähin kotiin kasin jälkeen.

Tänään koulussa saatiin espanjan kokeet 8½ woop woop! Oli kanssa matikankoe ja se oli superhelppo. Liikassa pesistä 11-8 voitto tuli. Luinpas tässä myös voitto kotiin blogia jossa bongasin itseni ehdolla kuukauden blogiksi. Sinne kaikki vaan äänestämään, joiden mielestä ehkä tästä blogista olisi kuukauden blogi. Niin ja eksyihän tänne muutama uusi lukijakin, tervetuloa meidän pieneen porukkaan mukaan :)

Menin tänäänki tallille, mutta vaan kuvaajan rooliin. Kuvasin ensin netan tunnin 18-19 ja sitten ns. tutortunnin 19-20. Molemmat tunnit hyppäs, puolet kentästä varjoa, puolet kirkasta aurinkoa. Olihan siellä lämmin. Sain inalta kyydin kotiin, kiitokset vielä uudestaan limusta ja jäätelöstä ;)
Alma & Nelli

Ina & Ramona

Natte & Nasse
Piita, Ina, Poco & Laura... Aina yhtä iloisina!

Palaillaan asiaan launtaina toivottavasti yhtä huipulla meiningillä kuin näissä kuvissa ;D

//Ida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti