lauantai 24. toukokuuta 2014

poni oli kuin täi tervassa

Aika järkyttyneen näköinen kuski XD

Tästä alkaa hurja tuntipostaussarja. Näitä tunteja on takataskussa ja laitan aina 1-3 tuntia yhteen postaukseen riippuen vähän kuvamäärästä ja videon pituudesta. Estekauden laitan yhteen postaukseen koska siitä ei ole hurjasti materiaalia. Ja kertokaa kommenteissa onko kuvia liikaa vai liian vähän. Ja haluatteko ihan lyhyitä videoita vai sellasia 1-2 minuutin pätkiä.

23.1 pääsin menemään Hannalla, melkein vuoden tauon jälkeen. Alkuun ravattiin ihan normaalisti ja hain vähän nappuloita Hannan kanssa. Tein niitä samoja ympyröitä ja loivia kiemuroita kuin aina alkuverkassa. Hanna oli vähän hidas, mutta tuntui että pohkeeseen se reagoi ne kaksi askelta ja sitten taas hyytyi. Tässä vaiheessa en uskaltanut käyttää raippaa tarpeeksi. Molempiin suntiin verkkailun jälkeen Hanna tuntui ihan hyvältä, mutta videoilta katsottuna näyttää tuhottoman hitaalta. 






Jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle missä kevenneltiin ensin ravi hyväksi. Alettiin väistämään takaosaa ulos aina ympyrän toisella puolella. Hanna väisti ihan ok, välillä tosin muutteli vauhtia ominensa. Sai päättää meneekö kevyessä ravissa vai harjoitusravissa. Päätin mennä harjoitusravissa koska näin pystyn keskittymään paljon paremmin. Molempiin suuntiin väistelyn jälkeen alettiin tekemään avoja. Hanski taipui oikein hyvin volteilla ja avot oli ihan hyviä suurimmaksi osaksi. Avoissa poni ei harrastanut onneksi seinän pyyhintää mitä se herkästi väistöissä tekee. Avot kuitenkin olivat aika hitaita, mutta ei voi mitään.





Laukkatehtävä oli tänään voltti. Nostettiin B'stä laukka ja laukattiin n. 10 metrin voltti. Tässä voltilla ei oikein ehtinyt laukkaa ratsastamaan mutta nostot oli teräviä ja laukka pyöri ihan hyvin. Taidettiin ponin kanssa kuitenkin kaatua sisällepäin aika reilusti. Molempiin suuntiin laukat meni ihan hyvin. Laukkavuoroa odotellessa yritin aktivoida hannaa ja pikkuhiljaase alkoi ravaamaan paljon paremmi. Välillä otti tosin vähän hernettä nenään raipasta.





Loppukevennyksissä hain hyvää ravia ja rentoutta ponista. Loppuun asti Hanna oli kuitenkin melko epätasainen suusta ja ei meinannu pysyä alhaalla aina kovin kauaa. Oli kuitenki ihan superkiva mennä Hanskilla pitkästä aikaa ja tykkäsin siitä tosi paljon. Oma istunta tosin näissä kuvissa pissii aika paljon, mutta onneksi tästä on menty eteenpäin, se millaiseen suuntaan paljastuu tuntien edetessä.






3 kommenttia:

  1. Vai oli poni kuin täi tervassa? Oletko koskaan miettinyt kuinka monta ratsastajaa ratsastaa ratsastuskoulun ponilla ja antaa niitä pohkeita ja pidätteitä aivan liikaa ja monesti vielä väärään aikaan väärässä paikassa? Ei ole siis ihme, että ne turtuvat.

    En todellakaan tarkoita, että sinä tekisit niin, mutta videossa pohkeesi kävi kyllä aika tiuhaa tahtiin kyljissä.Less is more. Mutta tunneillahan käydään siksi, että siellä opitaan ja siellä saadaan neuvoja.Tsemppiä tunneille ja muista, että joskus kulkee ja toisinaan ei.
    Ratsastus on laji missä ei koskaan tule valmiiksi, vaikka monet niin luulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, puhut iha totta ja tiedän että mun oma pohje on vielä turhan epätasainen ja irti ponista mutta kuten sanoit tunneillahan sitä korjataan. Ja tiedän tosiaan että tässä lajissa on ylä- ja alamäkiä, eikä koskaan ole täydellinen. Kiitos kommentista :)

      Poista
  2. Miksi ihmeessä Hanna kävelee tai menee ravikäyntiä kun pitäisi ravata...? Ainakin noissa avoissa ja ympyröillä/volteilla :D

    VastaaPoista