lauantai 14. maaliskuuta 2015

Horse Fair 7.-8.3

Viimeviikonloppuna oli Helsinki Horse Fair messut, jonne itsekkin suuntasin pienen porukan kanssa molempina päivinä. Matkaan tarttui sunnuntaina Esperadon siniset housut jotka esiintyivät jo edellisessä postauksessa, sekä Esperadon vaaleansiniset saapasukat kolmen paketissa. Ajattelin pyhyttää tämän postauksen kuville ja sitten myöhemmin julkaisen jonkinlaisen videon messuilta. Kuviin eksyi ihan jäätävästi kohinaa, mutta ei anneta sen haitata!


Lauantaina olin vähän kymmenen jälkeen messukeskuksella ja käytiin hakemassa bloggaajapassit. Vietiin takit lehdistökeskukseen ja lähdettiin katsomaan mitä Horze Areenalla tapahtui. Siinä hevosmessujen puolella pyörittiin koko päivä iltaan asti, tosin hakiessamme pehmiksiä pyörähdettiin fitness messujen puolella. Päivä huipentui estekisoihin ja vikellykseen.


Sunnuntaina oltiin jo ennen kymmentä, jotta ehdittäisiin näkemään rotujen taisto. Päivään kuului samaa kuin edelliseenkin. Messuilla kamerakin lauloi 1200 kuvan ja 140 videon edestä. Saa nähdä koska runko sanoo itsensä irti vaikka onneksi toimii moitteettomasti. Tarkoituksena oli käydä valokuvausmessujenkin puolella, mutta aikataulu ei venynyt tarpeeksi.

Olitko sinä tänävuonna horse fair messuilla?

7 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Hyvinhän sulla on nuo kuvat onnistunu, ite olin lauantaina ja ei kyllä tullu kuvaamisesta yhtään mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Joo revin hiuksia päästä varmaan kaikkien kuvien jälkeen, kamerassa kohinaa ei sentään nähnyt mutta koneella ne oikein loisti :D

      Poista
  2. Onnistu suklla paljon paremmin noi kuvat kun vaikka mulla. :)

    VastaaPoista
  3. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat tyhjää sanaa sanotaan. Hyviä kuvia otat.

    VastaaPoista