perjantai 20. maaliskuuta 2015

Poni hanskassa ja hanskat hukassa

17.3 listassa luki Marketta, mutta poni vaihtuikin Ruutiin. Ruutilla olen mennyt joskus vuodenvaihteessa viimeksi ja sitä ennen syksyllä. Täysin uusi kaveri hyppypuolellakaan ponimus ei kuitenkaan ollut, kuitenkin vuosi sitten osa hypyistä oli aika eksoottisia. Kuitenkin lähdin positiivisin mielin liikenteeseen.


Alkukäyntien jälkeen alettiin verkkaamaan itsenäisesti ja Ruuti oli ihan ok, olisi tässä vaiheessa pitänyt enemmän herkistää sitä ulkopohkeelle. Reipas poni oli kuitenkin. Laukattiin pääty-ympyrä jolla oli puomi, kunhan sain oman asennon jotenkin sinnepäin alkoi poni lisäämään vauhtia. Saatiin siis kaasuhana auki. Hypättiin kaksi kertaa ristikko pitkällä sivulla ja molemmat hypyt oli hyviä, vaikka tuntuivatkin vähän jänniltä Nassen hyppyjen jälkeen.


Seuraavaksi seliteettiin seuraava tehtävä. Ihan ensimmäisenä oli pieni sininen pysty jolle tie oli aika hankala saada hyväksi, koska pohkeet ei mennyt läpi ja poni oikoi. Kuitenkin este oli kulmaa "vastapäätä" niin että sille pystyi juuri ja juuri ratsastamaan. Aloitettiin pelkällä kyseisellä pystyllä ja kustiin heti aluksi.. Ruuti tuli todella huonosta kulmasta ja läheltä, mutta silti päästiin yli aikamoisella hissihypyllä. 

Lisättiin toinen pysty tämän jälkeen pitkälle sivulle. Ensimmäinen sininen pysty mentiin ohi kaksi kertaa ja kolmannella kerralla tulin ravissa jotta saisin pohkeet paremmin läpi. Hyppy oli vähän turhan pohjasta, mutta parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Mustalle pystylle piti saada mahdollisimman suora tie joka oli kyllä aikalailla hakusessa. En päässyt itsekkään oikein mukaan hyppyyn ja niin.

Tultiin aivan sama linja niin että musta pysty oli korotettu okseriksi. Tulin jälleen ravissa sinistä pystyä päin mutta annoin Ruutin nostaa laukan hieman ennen estettä, saatiin melko hyvä tie okserille ja hyppykin oli jo parempi.


Lopuksi tultiin pieni rata; sininen pysty, musta okseri, punainen pysty ja musta okseri. Aloitin taas ravissa mutta annoin ponin jälleen nostaa laukan ennen sinistä pystyä. Hyppy oli siniselle ok, mutta parantamisen varaa olisi ollut. Okseria kohden Ruuti oikein imi esteelle ja hyppäsi ihan hyvin. Punaista pystyä kohden ehdin onneksi suoristaa ja poni imi ihan huolella sille. Viimeisenä musta okseri ja koska sille oli pitkä lähestyminen alkoi poni ihan hurjasti kiihdyttää, enkä estänytkään ja se hyppäsi oikein hyvin.


Lopuksi ravailtiin molempiin suuntiin ja ruuti oli pätkittäin kiva. Lopuksi muutama kierros löysin ohjin ravailua ja sitten loppukäynnit. Täydellisesti ei mennyt, oma ratsastus lähinnä pissii pahasti ajoittain. Ruutin hyppy on kuitenkin tosi kiva kunhan sen saa avuille, ja poni kyllä osaa imeä esteille ja hyppää hyvin.


4 kommenttia:

  1. Ja ponihan hyppää sekä menee vauhdilla esteille sekä niiden ohi välillä, näppärä poni. Voi kun sinäkin olisit pystynyt myötäämään kädelläsi paremmin. Kyllä se siitä ja kaikki ponithan hyppää ihan eri tavalla. Ruuti hyppää erilailla kuin Nasse, mutta Nassella hyppäsit mielestäni paremmin kuin Ruudilla.

    Kivat loppuravit menitte ja hyvin kuvaavasti kirjoitit tällä kertaa tuon tunnin kuvauksen. Vaikka kuvia ja videota ei olisi ollut, niin radan olisi hyvin voinut hahmotta silmillään, taitavasti kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuti on aika näppärä kunhan ratsastaja pysyy mukana touhuissa. Juu kädellä en oikein päässyt myötäämään kun en ollut ihan täysin mukana kaikissa hypyissä ja ruuti hyppäsi erilailla kuin nasse. Olen itsekin samaa mieltä että nassen kanssa meni paremmin, mutta eihän tässä voi kun ottaa haasteen vastaan ;)

      Kiva että tykkäsit :)!

      Poista
  2. Kiva postaus ja teijän meno on hyvän näköistä. :) Ruuti näytää nauttivan, hypäämisestä ja reipaasti menemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruuti tosiaankin tykkää hypätä :D

      Poista