torstai 14. toukokuuta 2015

Itää, länteen ja vielä koilliseenkin


28.4 tiistaina listassa luki jälleen Ikke. Voi luoja että se poni osaa sinkoilla sitten jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Aloitettiin ihan käynnissä pysähdyksillä ja volteilla. Ikke pysähtyi hyvin, mutta volteilla annoin ponin hieman luistaa hommista. Oma istuntakin pissii niin pahasti, että voidaan pitää sille hiljainen hetki. 



Alkuverkattiin ravissa ihan normaalisti ympyröillä ja käänneltiin volttejakin. Ikke sinkoili aina tasaisin väliajoin ties minne, taisi poni olla hieman vireässä tilassa. Ajoittain poni rauhoittui ja meni sinne minne pitikin. 

Siirryttiin harjoitusraviin ja tehtiin pitkille sivuille voltit. Ikke ottikin lähdöt sieltä pari kertaa, täysin ilman syytä. Siinä parhaani mukaan ratsastastin ja lopulta onnistui ihan hyvin. Vaihdettiin suuntaa ja toistettiin sama. Ikke ei tähän suuntaan riepotellut mua ihan niin paljon kuin märkää rättiä, selvittiin ihan siivosti.


Seuraavassa tehtävässä pakka levisikin käsiin, kuski turhautui, poni keräsi kierroksia ja kuski ei osannut tehdä asialle mitään. Jäätiin kaikki yhdelle pääty-ympyrälle, tiesin jo siinä vaiheessa ettei tästä seuraa mitään hyvää, Iken askellajit kun ei ole pienimpiä mahdollisia. Tarkoituksena oli nostaa laukka lyhyeltä sivulta ja laukata puolikas ympyrä. Muutamat ok nostot saatiin vaikka tila loppuikin kokoajan kesken. 



Seuraavaksi olikin tehtävänä tehdä lävistäjä/kokorataleikkaa laukassa jos vain sai laukan kuntoon. Me ei Iken kanssa päästy koskaan siihen asti, vaikka poni kovasti yrittikin karata toiselle puolelle kenttää, onnistuen siinä.. En vain saanut nostettua oikeaa laukkaa, saatika pidettyä ponia kurissa. Alkoi pienet epätoivon hetket olemaan, lisäksi opettaja ei oikein saanut/osannut neuvoa mitä tein väärin. En sitten koskaan päässyt "päätehtävälle" ja laukatkin olivat niin kauheata katsottavaa että ihan hävettää. Nostettiin lopuksi kerran tai kaksi vastalaukkaa ympyrällä ja ne sitten onnistuivat ihan ok.


Ravailtiin loppiravit ja pätkittäin Ikke rentoutui ja venytti eteen alas. Ravissa Ikke on kyllä hallinnassa ja mahdollisesti kasassakin, mutta laukassa homma vaan leviää ja en osaa tehdä asialle yhtikäs mitään. Ehkä tämä tästä. Kunhan poni saa ikää niin luultavasti tasoittuu, onneksi sitä ratsastetaan opettajien toimesta eli melkein hallussa ponimus on. 


Ai että kouluratsastus on vaikeaa, voisin vaan luovuttaa ja jättää sen niille ketkä osaavat. Mutta en oo ollu koskaan luovuttaja materiaalii, joten jatkan vaikka joutuisin tyytymään ihan hirveisiin tunteihin ja mikään ei vain sujuisi. Kyllä tää tästä..
ps. Pahoittelen villisti muokattua videota, alkuperäinen oli niin kirkas ettei siitä nähnyt mitään..

2 kommenttia:

  1. Luovuttaja tyyppi et taida olla, mutta kiinnitä omiin virheisiisi huomiota ja yritä korjata niitä.
    Kanna kätesi, yritä pitää ne vakaana samoin pohkeesi. Katse ylös eikä alas.
    Olisi kiva nähdä sinut Ramonan selässä.
    Tsemppiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostan mun virheet kyllä erittäin vahvasti, mutta en ole onnistunut korjaamaan niitä.. Ehkä jos pääsen menemään niillä "rauhallisemmilla" poneilla, niin voi olla ettei tarvitse keskittyä siihen ettei poni karkaa altaa vaan voi myös istuntaakin huomioida.
      Olisi todella kiva mennä Ramonalla, pitänee toivoa parasta :) Kiitos

      Poista