perjantai 26. kesäkuuta 2015

Hyvänmielen tunti


2.6 tiistaina omalle tunnille sain Nassen. Olin ihan äärettömän iloinen, koska musta tuntui että olin löytänyt kyseisen ponin ohjekirjan ja tutustunut siihen osittain lauantaina ilman satulaa tunnilla. Käytiin alkukäynnit kääntymässä taka"pellolla". Oli muuten lähellä ettei kuski löytänyt itseään tantereesta kun poni hieman kompuroi. Palattiin takaisin kentälle ja aloitettiin verkaamaan. Mentiin käynnissä väistöjä pitkällä sivulla. Nasse kuunteli tosella hyvin ja oli hyvä. Kunhan muistin itse olla pyytämättä liikaa ja kun väistö oli hyvä niin ratsastaa vain sitä eteenpäin. Hieman kuitenkin pienet mäkäräiset häiritsivät Nassen keskittymistä ja se heilutteli päätä aika paljon.


Siirryttiin raviin ja tehtiin samaa tehtävää ravissa. Väistettiin takaosaa ulospäin ja Nasse toimi näinkin yllättävän hyvin. Kun muistin olla itse pyytämättä liikaa poikistusta niin saatiin hyviä väistöjä. Muutaman kerran tosin meinasin haukata liian suuren palan kakkua kun pyysin vain poikitusta enemmän ja enemmän. Kevennettiin aina lyhyet sivut ja olisi saanut tehdä volttia tai ympyrää tarvittaessa, mutta Nasse tuntui niin hyvältä ja oli  apujen välissä alusta asti. Hieman pään heiluttelu häiritsi, mutta kun alkoi tulemaan tihkusadetta ötökät kaikkosivat ja pään heiluttelu rauhoittui.


Pidettiin lyhyet välikäynnit ja jäätiin ympyröille. Aloitettiin käynnissä väistämään ympyrän avoimella puolella väistämään takaosaa eri uralle etuosan kanssa. Jälleen väistöt onnistuivat Nassen kanssa ensin käynnissä ja kun siirryttiin raviin ne olivat hyviä myös. Vielä kun saisin jostain revittyä Nasseen hieman lisää ravia ja aktiivisuutta, mutta eiköhän nekin ainanaan onnistu. 


Väistettiin muutama astel ja nostettiin laukka. Muutama hetki meni kun Nasse olisi vain halunnut laukata ja karkaili avuilta. Laukattiin kuitenkin hetkinen ja ajoittain sain kivan kontaktin Nasseen. Omaa istuntaa en saanut ihan tarpeeksi rennoksi, joku lihas tai jänne tai luu pisti vain vastaan vaikka kuinka yritin. Laukka itsessään pyöri todella kivasti.


Vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin samoja tehtäviä toiseenkin suuntaan. Nasse toimi jälleen hyvin. Laukannostossa se jälleen kieman otti kuumaa mutta ei niin pahasti, koska nostettiin ekana. Jälleen laukassa joku pisti vastaan enkä päässyt mukautumaan niin hyvin kuin olisin halunnut. Minkäs sille voi kun kroppa ei anna periksi ja aika ei anna periksi venyttelylle.


Ravailtiin ympyrällä loppuravit ja Nasse oli aikas hyvä. Tuntu oikeesti kivalta mennä ponilla joka on asiallinen eikä tarvitse miettiä mihin ilmansuuntaan se seuraavaksi sinkoaa. Lisäksi fiilistä paransi että olen nyt löytänyt jonkinlaiset säädöt Nassen kanssa. Kyllähän oikeaan suuntaan ollaa menty mutta jos vertaa jouluisiin koulukisoihin niin jotain on tapahtunut. Tiedä sitten mitä, mutta ehkä alan pikkuhiljaa oppia ratsastamaan.


4 kommenttia:

  1. Nasse menee erittäin siististi! Hyvä että joku osaa ratsastaa sillä.
    Eikus vaan koulukisoihin elokuussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos ;) saa nähdä eksynkö sinne rälläämään :D

      Poista
  2. Hienosti menette. :) Kiva postaus, taas kerran. Mä oon niin kade sulle, ku sä saat melkein joka tunnista videota...toisin kun minä. :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen :) Onneksi mulla on luottokuvaaja joka hoitaa kyseisen homman ja varmistaa blogin elämisen. Toivottavasti saat edes joskus videoita, niistä oppii yllättävän paljon :)

      Poista