maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pakka leviää taas


5.5 tiistaina listassa mun kohdalla luki yllättäen Ikke. Laitoin ponin kuntoon ja kapusin selkään. Alkukäyntien jälkeen käänneltiin muutamia voltteja ja tarkoitus oli saada ponit kääntymään hyvin ja asettumaan menettämättä kuitenkaan aktiivista käyntiä. Alettiin kääntämään pituushalkasijalle ja väistettiin takapäätä aina omavalintaiseen suuntaan. Muutamia hyviä askeleita tuli, mutta suurimmaksi osaksi väistöt olivat aikamoista säätöä. Mulle oli vaan turhan vaikea keskittyä niin moneen liikkuvaan osaan. Lisäksi nälkä kasvaa syödessä eli kun sai muutaman hyvän askeleen ajattelee että ehkä vielä muutama askel ja siinähän se pakka leviää kun poni ei jaksa keskittyä. Kaiken lisäksi Ikke on vielä nuori ja aika raaka, joten väistöt on sille vielä hankalia.



Alettiin ravailemaan uralla ja pyöristettiin päädyt ja kulmat, koska niissä oli ties minkälaista kuoppaa matkalla. Ikke oli ihan ok ravissa, tosin "kunnolla" ei päästy menemään maneesin tilanahtauden takia. Alettiin tekemään avoa pitkällä sivulla ja muistaakseni ei tullut ihmeellisiä pätkiä, mutta muutama ok pätkä mahtui mukaan. Veikkaan ettei Ikellä ole paljoa avoa menty, sen verran työn takana kysinen liike kuitenkin oli. 


Lisättiin sitten laukkaa mukaa, ja sitten jälleen paketti levisi. Mikä ihme mua vaivaa kun annan paketin levitä laukassa tai laukkatehtävässä kokonaan. Jotenkin tiedän ettei homma onnistu joten alan matkustamaan ja homma menee säälittäväksi. No tehtävä olikin niin simppeli kuin lyhytsivu laukassa. Mielessäni kasvatin tästä suuren mörön ja Ikke kasvatti samalla. Ensimmäisellä ja varmaan toisella, sekä unohtamatta kolmattajkaan ja niin edespäin nostoa, oli homma hirveää räpiköintiä, epätoivoista nyhtämistä ja ravilaukkaa. Meinasi epätoivo iskeä siinä opettajan raivotessa ettenkö osaa ratsastaa kun poni pelleilee jo toista tuntia kanssani.. (todellisuudessahan oli varmaan neljäs pelleilytunti menossa) Siinä ohjien reilun lyhentämisen ja pohkeiden epätoivoisen kiinnipitämisen jälkeen saatiin ihan siedettäviä nostoja.


Loppuun ravattiin taas normaalit loppuravit ja olo oli vaihteeksi aika p*ska, jälleen Iken selästä lähtiessä.


Se on jotenkin tosi jännä juttu kun Ikke on älyttömän kiva ratsastaa ja nöyrä luonne, joka yrittää aina niin kauan kuin jaksaa lyhyellä pinnallaan yrittää. Kuitenkaan jotenkin vaikka olen kyseisellä ponilla mennyt ihan todella paljon, en siltikään osaa ratsastaa sitä. En mä tiedä mistä kiikastaa, mutta jossain on pahasti vialla. Sen tiedän että suuri osa on ainakin kuskilla.. Oliskoo täydellisen istunnan tilaaminen valmiina mahdollista? Muilla poneilla kädet on melko rauhalliset ja tietävät paikkansa, mutta Ikellä ne laskeutuvat vaikka tekisin mitä. Monesti olen tunnilla ajatellut että hei nyt mä olen kantanut käsiä hyvin, ja myöhemmin kuvista paljastuu karu todellisuus, siellä alhaalla ne on ihan niinkuin aina. No ei Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä, eiköhän siis tämäkin homma selviä aikanaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti